Väitös: Kunta ja käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta
Tuula Jäppinen
Väestön ikääntyminen ja heikkenevä huoltosuhde ovat haastaneet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan toiminnan. Haaste kohdistuu erityisesti kuntien palveluihin, sillä ne tuottavat kaksi kolmasosaa julkisista palveluista kuten sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutus ja tekniset palvelut. Hallitusohjelma, kansallinen innovaatiostrategia ja kuntauudistus tarjoavat käyttäjälähtöisiä innovaatioita yhdeksi ratkaisuksi tähän 2010-luvun palvelujen uudistamisongelmaan. HM Tuula Jäppisen väitöskirja ottaa nämä hyvinvointiyhteiskunnan haasteet ja käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan tarjoamat uudet mahdollisuudet lähtökohdikseen selvittäessään miten 2000-luvun uusi kansainvälinen ilmiö: yrityksiin levinnyt avoin innovaatiotoiminta on hyödynnettävissä myös suomalaisten kuntien uudistamisessa.
Organisaatio(t):
Tampereen Yliopisto, Kuntaliitto
Kategoria:
Tutkimus
Linkit
Social media supported indicators for monitoring and evaluating user driven innovation (SINDI)
Minna Isomursu, Kaisa Still, Seppo Pohjolainen, Jukka Huhtamäki, Martha G. Russell
2-vuotinen SINDI-projekti kehittää sosiaalista mediaa hyödyntäviä indikaattoreita, joilla arvioidaan ja monitoroidaan käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Hankkeeseen osallistuvat VTT, TTY:n Hypermedialaboratorio sekä Stanford Media X Innovation Ecosystems Network, joka rahoittaa projektia yhdessä Tekesin kanssa.
Organisaatio(t):
VTT, TTY, Stanford Media X
Kategoria:
Käynnissä
Linkit
Kestävät ja käyttäjälähtöiset innovaatiot BoP-markkinoilla
Minna Halme, Teija Lehtonen
Aalto-yliopiston koordinoimassa "Kestävät ja käyttäjälähtöiset innovaatiot Base of the Pyramid (BoP) –markkinoilla” –hankkeessa pyritään synnyttämään yhteiskunnallisesti hyödyllisiä innovaatioita ja samalla kannattavaa liiketoimintaa. Hankkeessa testataan uusia liiketoimintamalleja konkreettisten pilottien kautta yhdessä suomalaistahojen ja kumppanimaiden kanssa. Teema-alueita ovat mm. terveydenhuolto, innovatiiviset mobiilihankkeet, puhtaaseen veteen ja jätteiden käsittelyyn liittyvät uudet ratkaisut sekä uusiutuvat energiat ja energiatehokkuutta edistävä toiminta.
Organisaatio(t):
Aalto-yliopisto
Kategoria:
Käynnissä
Linkit
Kohdennetut maksuvälineet ja asiakkaan valinta Suomen kansantaloudessa
Lith Pekka
Raportti kuvaa kattavasti Suomessa käytössä olevia erilaisia asiakkaan valinnanmahdollisuutta tukevia käytäntöjä ja malleja. Valinnanmahdollisuutta tukevia erialisia tapoja tarjoaa niin yksityinen kuin julkinenkin sektori. Raportissa korostetaan palvelusetelin juurruttamisen tärkeyttä laajasti osana kuntien palveluiden tarjontaa.
Research Project: "Development of indicators for user innovation and innovation transfer in Finland - InFi" underway
Jari Kuusisto et al.
InFi Project - Development of indicators for user innovation and study of innovation transfer in Finland has been launched by Lappeenranta University of Technology and international partners. The project is expected to provide information and indicators on the scale of user innovation and transfer mechanisms from users to producers and other commercialization channels.
Organisaatio(t):
Lappeenranta University of Technology
Kategoria:
Käynnissä
Linkit
Unohda innovointi: keskity arvonluontiin.
Minna Ruckenstein, Johannes Suikkanen, Sakari Tamminen
Mitä on ihmislähtöinen innovaatiotoiminta ja millaiset tuotteet ja palvelut tulevat osaksi ihmisten arkea? Raportti kertoo seitsemän suomalaisen yritysesimerkin voimin, miten innovaatiotoimintaa voi yrityksissä toteuttaa ottamalla lähtökohdaksi ihmiset, käyttäjät. Selvityksen tekijät haluavat kiinnittää huomiota uudenlaisiin, yllättäviin ja aidosti ihmislähtöisiin toimintatapoihin. Yritysten ja yhteisöjen tulisi uudistaa innovaatioprosessejaan, mikäli ne haluavat aidosti luoda arvoa asiakkaalle.
Juuseri.com: Käyttäjät mukaan tuotekehitykseen
Petteri Repo, Mika Saastamoinen, Kaarina Hyvönen, Eva Heiskanen
Juuseri.comin verkko-opas tarjoaa sinulle perusvinkkejä siitä, mitä kannattaa tehdä, kun otat käyttäjät mukaan tuotekehitykseesi, ja mitä siitä voi seurata. Opas tarjoaa sinulle uusia ajatuksia, vahvistusta vanhoille ajatuksillesi ja tukee sinua pyrkimyksessäsi unohtaa joitakin ajatuksia. Ennen kaikkea juuseri.com auttaa sinua löytämään sopivat tavat ottaa käyttäjät mukaan tuotekehitykseesi.
Kuluttajat kehittäjinä
M. Lammi, R. Järvinen & J. Leskinen
Kuluttajat kehittäjinä -kirja tarkastelee palveluyhteiskuntaa, sen kehitystä ja kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia. Palvelujen merkitys hyvinvoinnin rakentajana on kasvanut yhteiskunnan muutoksen myötä: hyvinvointivaltion muutokset, teknologiset innovaatiot, väestön ikääntyminen ja monet muut tekijät tarkoittavat myös palvelumarkkinoiden murrosta. Palvelujen saatavuus, saavutettavuus ja käyttäjälähtöisyys ovat toimivien palvelumarkkinoiden perusta. Kuluttajien äänten kuuleminen on entistä tärkeämpää nopeasti kehittyvillä palvelumarkkinoilla.
Organisaatio(t):
Kuluttajatutkimuskeskus
Kategoria:
Tutkimus
Linkit
Käyttäjä tuotekehityksessä
Sampsa Hyysalo 2009
Käyttäjä tuotekehityksessä. Tieto, tutkimus, menetelmät on monipuolinen perusteos siitä, miten tuotekehittäjät voivat hankkia tarvitsemaansa tietämystä käyttäjistä ja käyttöympäristöistä. Käyttäjätieto.fi -sivulta löytyy myös tietoa menetelmistä ja tekijöistä, jotka auttavat käyttäjätiedon hankinnassa.
Käyttäjät tuotekehittäjinä
E. Heiskanen, K. Hyvönen, P. Repo & M. Saastamoinen
Käyttäjät tuotekehittäjinä –raportti tekee käyttäjätutkimuksesta ymmärrettävää ja helpommin lähestyttävää. Milloin kannattaa osallistaa kokeneita ja asiantuntevia käyttäjiä, milloin taas 'tavallisia' käyttäjiä? Ja miten käyttäjätutkimuksen ja käyttäjien suoran osallistumisen kautta saadut virikkeet pystytään muuntamaan käytännön suunnitteluratkaisuiksi? Raportissa kuvataan neljä yritysten kanssa tehtyä käyttäjäkokeilua ja esitellään alan palveluja tarjoavien yritysten näkemyksiä alan kehityksestä.
- 1 of 3
- ››






