Innokylä tuotteistaa palvelumuotoilun menetelmin kaksi sosiaali- ja terveysalan uudistumista tukevaa palveluaan asiakaslähtöisiksi kevään 2012 aikana. Palvelut ovat Tuutorien tukipalvelut ja Käytäntöjen levittäminen verkostotyön avulla.
Tuotteistus toteutetaan kolmivaiheisena prosessina. Työ käynnistyi asiakastarpeiden kartoituksella Focus Group-haastatteluin ja kokemuspäiväkirjoin maaliskuussa ja jatkuu kahtena palvelumuotoilun työpajana toukokuussa. Tilaisuudet toteutetaan yhdessä Innokylän, palvelumuotoilija Hannu Ripatin ja Ramboll Management Consulting Oy:n kanssa.
Tuutoriprosessissa Innokylän asiakkaana mukana ovat Innotuutorit ja verkostotyön prosessissa keskeiset kehittäjäverkostojen jäsenet. Myös Innokylän hankeväki osallistuu työskentelyyn.
Tuutorityöpajat järjestetään toukokuussa Ramboll Oy:n tiloissa ja Käytäntöjen levittäminen verkostotyäpajat Kuntaliiton tiloissa. Työpajojen pohjalta päivitetään tuutoroinnin toimintamalli ja luodaan Innokylän verkostoille uusi hyvien käytäntöjen levittämisen toimintamalli. Mallit otetaan käyttöön Innokylässä sen toisen kauden 2012 - 2013 aikana.
Lisätietoa palvelumuotoilun prosessista:
Tuula Jäppinen
Innovaatio-asiantuntija, HTT
Suomen Kuntaliitto
09 - 771 2583
050 - 5200 385
https://wiki.innokyla.fi/innowiki/pages/viewpage.action?pageId=7702177
2012-04-05





