Käyttäjät osallistuvat kalastusvälineiden kehittämiseen

Kalastajat eri puolilta maailmaa auttavat Rapalaa kehittämään ja testaamaan uusia kalastusvälineitä.

Käyttäjäinnovaatio yrityksen perustana

Rapalan ensimmäiset uistimet syntyivät yrityksen perustajan Lauri Rapalan omien kalastuskokemusten pohjalta. Liiketoiminnalla on yli 60-vuotinen historia, ja se on uistimien, koukkujen, siimojen ja muiden kalastustarvikkeiden valmistuksesta laajentunut markkinointiin ja jakeluun. Kalastajien kokemusten kuuntelu on ollut yritykselle yhtä perinteinen toimintatapa kuin se, että vieläkin laatu varmistetaan koeuittamalla kaikki uistimet.

Kalastat ovat tuotekehityksen avainresursseina

Käyttäjät harrastajista aktiivikalastajiin eri puolilta maailmaa ovat merkittävä ja välttämätön tuotekehityksen resurssi. Yritys hakee uusia tuoteideoita ja -parannuksia järjestelmällisesti laajan jakeluverkostonsa kautta. Suomalaiset Pro Guide–oppaat esimerkiksi osallistuvat uusien tuotteiden kehittämisen ja testauksen lisäksi kalastustekniikoiden kehittämiseen. Oppaat tuovat kehitystyöhön oman käyttäjäkokemuksensa ja erityyppisiltä kalastajilta saamansa palautteen. Käyttäjäryhmien antamat ideat ja käyttäjäkokemuksesta saatu palaute auttavat tuotekehittäjiä ottamaan huomioon kulttuurierot, käyttäjien tarpeet ja mieltymykset. Tuotevalikoiman voimakas laajentuminen perustuu käyttäjien ymmärtämiseen. Lähes 300 kalastamiseen liittyvää maailmanennätystä osoittaa, että Rapalan tuotekehitys on ollut menestyksellistä.