Nanosuksi luistaa ja pitää

Matti Järvinen kehitti uuden suksipinnoitteen tavallisille maastohiihtäjille

Suksen luistolla ja pidolla on merkittävä vaikutus hiihtämisen nautintoon. Siten myös suksen pinnoiteinnovaatioilla on melkoinen markkinapotentiaali suurten harrastajamäärien keskuudessa.

Helpompia suksia tavallisille hiihtäjille

Matti Järvinen ja hänen yrityksensä Matti Järvinen Sport Oy:n liiketoiminta-ajatuksena on laskea maastohiihdon aloittamiskynnystä. Mielessä ovat tavalliset hiihtäjät ja erityisesti lapset, joiden on vaikea huoltaa suksia.

Mittavan ja aluksi Järvisen kotona tehdyn kehitystyön myötä Järvinen onnistui löytämään sopivan nanoseoksen suksen pohjaan. Kehitystyöhön kuuluivat hiihtokokeet, joissa Järvinen laittoi erilaisia koeseoksia numeroituihin suksiin ja pyysi testihiihtäjiltä palautetta. ”Näin sain parhaan palautteen, vaikka se veikin enemmän aikaa”, Järvinen arvioi.

”Kohderyhmänä olivat tavalliset hiihtäjät, joten testaajatkin olivat tavallisia hiihtäjiä”, Järvinen kertoo. Testit aloitettiin
kesällä hiihtoputkessa ja talvella päästiin testaamaan suksia erilaisilla keleillä.

Keksinnöstä jättimenestys

Nanotekniikkaan perustuva keksintö on osoittautunut luistavan ja pitävän monenlaisissa hiihtokeleissä. Keksintöä hyödyntävien suksien kysyntä on ollut niin suurta, että kotimaiset suksitehtaat - ainoat joille Järvinen myönsi keksintönsä lisenssin - ovat laajentaneet tuotantokapasiteettiaan. Nykyisellään selvästi yli puolet tehtaiden tuotannosta hyödyntää Järvisen keksintöä.

Uusi keksintö on luonut uusia tarpeita ja tarjonnut uusia ratkaisumahdollisuuksia. Uutta kysyntää varten kehitetty hoitoaine poistaa ladulta suksen pohjaan kertyvät epäpuhtaudet. Kilpahiihtäjät puolestaan voivat hyödyntää nanokäsittelyä voidepesän alueella, jolloin he saavat apua kaikkein vaikeampaan nollakelin voiteluun.

Keksinnön alkuperäinen tavoite on sekin toteutunut: hiihtämisen aloituskynnys on laskenut niin paljon, että lajin pariin on tullut uusia harrastajia. Ja kokeneidenkin harrastajien on miellyttävämpää hiihtää, mistä osoituksena on perinteisen hiihtotyylin suosion kasvu. Hiihdon uuden tulemisen myönteiset terveysvaikutukset ovat ilmeiset. Myös ympäristön tila paranee nanosuksien myötä, kun voiteita ei tarvitse käyttää ja kuluttaa laduille. Samalla on vahvistettu kotimaisen hiihtoteollisuuden kilpailukykyä.

Matti Järvisen kehittämä nanopinnoite voitti InnoSuomi 2010 -palkinnon.