Netcycler – Perheenisät ratkaisivat roinan ongelman

Netcyclerin vaihtokaupoissa ylimääräisiä tavaroita käytetään valuuttana, joten vaihtaminen suosii tavaroiden hankkimista käytettynä.

Netcycler on uudenlainen kierrätyspalvelu, jossa käytettyjä tavaroita hankitaan vaihtamalla tai saadaan ilmaiseksi. Netcyclerin erikoisuus on vaihtorinkiteknologia, joka moninkertaistaa vaihtokauppojen todennäköisyyden. Ylimääräiset tavarat toimivat valuuttana hankinnoissa.

Palvelun idea syntyi, kun Netcyclerin perustajat Juha Koponen ja Jussi Koskinen havaitsivat elinympäristössään ongelman: tavaroiden hankkiminen käytettynä on huomattavasti vaivalloisempaa kuin niiden ostaminen uutena. Miehet tulivat siihen tulokseen, että vaihtokauppa on edullisin ja ekologisin tapa hankkia tarpeellisia asioita ja samalla päästä eroon tarpeettomista tavaroista. ”Havaitsimme kuitenkin, ettei kahdenvälinen vaihtaminen toimi, koska todennäköisyys vaihtoon on pieni”, Koponen kertoo. ”Ryhdyimme kehittämään vaihtorinkiteknologiaa, joka tehostaa vaihtokauppojen muodostamista”. Ideariihen pohjalta syntyi ajatus vaihtoringeistä, jotka kasvattaisivat halutun vaihdon mahdollisuuden satakertaiseksi kahdenväliseen vaihtokauppaan verrattuna.

Palvelulla jo yli 60 000 käyttäjää

Koponen ja Koskinen ryhtyivät ystävineen käyttämään Netcycler-palvelun pilottiversiota vuonna 2009. ”Näin saimme peruskäyttötapaukset toimimaan, ainakin omasta mielestämme. Teimme samalla erittäin aktiivisesti käytettävyystestausta henkilöillä, jotka eivät tienneet palvelustamme mitään. Heidät ohjattiin Netcycleriin, ja me tarkkailimme, kuinka he siellä toimivat”, Koponen muistelee. Samaan aikaan kehittäjät keräsivät erilaisissa tapahtumissa 3000 potentiaalisen käyttäjän nimilistan, joiden joukosta löytyivät Netcyclerin ensikäyttäjät. ”He tiesivät, ettei palvelu ole vielä ihan valmis ja olivat aktiivisesti mukana kehittämässä”, Koponen kertoo.

Netcycler-nettisivusto julkistettiin Suomessa maaliskuussa 2010, ja palvelun käyttäjämäärä on kasvanut nopeasti. Henkilökohtaisen ongelman ratkaisuksi kehitetyllä palvelulla oli jo yli 63 000 rekisteröitynyttä käyttäjää, jotka ovat lisänneet palveluun 42 000 tavaraa ja yli 70 000 toivetta. Vaihtoja ja lahjoituksia on tehty yli 16 000. Netcycler toimii myös Saksassa ja Isossa-Britanniassa.