Tunnistautuminen sujuu tutuilla ratkaisuilla

Kuluttajat haluavat yksinkertaisen ja tutun nettitunnisteen.

Tunnistaminen on hidastanut nettipalvelujen kehitystä

Kuluttajat pitävät hankalana sitä, että eri palveluihin on erilaisia sähköisiä tunnistamistapoja. Sirullisen henkilökortin käyttäminen tunnisteena ei puolestaan innosta kuluttajia käyttämään tunnistusta vaativia nettipalveluita. Tämä on hidastanut nettipalvelujen kehitystyötä. Ratkaisua tunnistamisongelmaan lähdettiin etsimään kuluttajilta. Kuluttajatutkimuskeskuksen sähköistä asiointia selvittäneessä tutkimuksessa selvisi, että kuluttajat toivovat nettipalveluille yhtä yhteistä tunnistamistapaa.

Pankkitunnukset suosittu vaihtoehto

Kuluttajat pitivät verkkopankkitunnusten käyttöä hyvänä vaihtoehtona, joka lisäisi yksityisten palvelujen ja julkishallinnon nettipalvelujen suosiota. Verkkopankkien tunnukset olivat tuttuja kuluttajille ja olivat ylipäätänsä yleisimmin käytettyjä tunnisteita. Tunnistaminen oli tärkeä kysymys erityisesti haja-asutusalueilla asuville. "Tämä kertoo pääosin palvelujen huonosta saatavuudesta ja saavutettavuudesta syrjäseuduilla sekä korkeista matkakustannuksista. Verkkopalvelujen käyttö säästää aikaa, rahaa, vaivaa ja ympäristöä, kun asioita ei tarvitse hoitaa kaukana kodista", erikoistutkija Hannu Kytö sanoo.

Kuluttajien näkemyksistä vauhtia kehitystyöhön

Kuluttajien tutkittu toive pankkitunnusten käytöstä nettipalveluissa oli omiaan ohjaamaan erityisesti julkisten palvelujen kehitystyötä. Yhä useampaa julkista nettipalvelua voi käyttää verkkopankkitunnuksillaan.