Yhdessä tekeminen poiki joukon hyviä ideoita

KiiltoCleanin ja Valion yhteistyön juuret ulottuvat 50-luvulle asti, kemian alan yritys Farmoksen syntyaikoihin. Vuonna 2009 Valio aloitti Farmoksen kanssa intensiivisen kehitysprojektin kahdessa maidontuotantolaitoksessaan, jonka myötä yhteisessä historiassa käännettiin uusi sivu.
– Asiakkaan toimintaan perehtyminen on mahdollistanut uudenlaisen kokonaisvaltaisen palvelukonseptin rakentamisen, kertoo KiiltoCleanin liiketoiminnan kehityspäällikkö Jukka Rantala.
KiiltoClean ja Farmos yhdistyivät vuoden 2011 alusta Suomen johtavaksi puhtausalan yritykseksi.
Win-win-tilanne
Vuoden verran kestäneen yhteistyöjakson aikana meijereiden kaikki pesuoperaatiot käytiin järjestelmällisesti läpi. Lopputuloksena syntyi huomattavia säästöjä veden ja energian kulutuksessa, samalla hygieniatulokset paranivat. Tänä päivänä tiivis yhteistyö on laajentunut käsittämään jo viisi Valion tuotantolaitosta. Hankkeen pohjalta syntyi myös uusi palvelukokonaisuus, johon kuuluu pesuaineenkulutuksen etäseurantajärjestelmä. Sen kautta KiiltoClean saa tiedon pesuaineen loppumisesta eri puolilla Suomea sijaitsevista meijereistä, ja pesuainevarastot voidaan täydentää automaattisesti. Järjestelmän keräämän tiedon pohjalta KiiltoClean on voinut lisäksi tehostaa omaa logistiikkaansa ja säästää kustannuksissa.
– Esimerkiksi Valion Oulun tehtaalla pesuainenimikkeiden määrä on pienentynyt puoleen entisestä. Ennen tehtaalle toimitettiin pesuainekuorma kahdesti viikossa, nyt kaksi kertaa kuukaudessa, Rantala kertoo.
Palvelukokonaisuuden rakentaminen ja sen vaatima tiedonvaihto ei olisi onnistunut ilman pitkää yhteistä historiaa sekä perusteellista paneutumista asiakkaan tarpeisiin ja maidontuotannon prosesseihin.
Yhteistyöstä syntyi täsmätuote
Intensiivijakson jälkeenkin työmentelemiä kehitetään kuukausittaisissa ideariihissä, joissa on syntynyt myös uusi täsmätuote maidontuotantoon – F 54 Facip -pesuaine.
– Keskustelemme Valion henkilökunnan kanssa myös puhdistuksen ulkopuolisista asioista, esimerkiksi siitä, miten vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa maidon laatuun. Jos meillä on sellaista osaamista, jota toisella ei ole, voimme auttaa toinen toisiamme, Rantala kiteyttää.





